Siirtyvä haukku

Siirtyvä haukku

Joskus 80 luvulla, kuulin kun koiramiehet puhuivat ”siirtyvästä haukusta”. Ihmettelin että mitä tuo tarkoitti. Yritin miettiä olisiko omalla koiralla tuollaista, mutta en saanut otetta tuohon termiin. Tulkitsin oman koirani vajavaiseksi, kun en löytänyt sen haukusta tuommoista ”siirtyvää”. Kun karhukoirani löysi hirven, se aina haukkui samassa paikassa, siihen asti kun kävi ampumassa otuksen. Koiran elinikänä vain kerran hirvet pääsivät karkaamaan löytöpaikalta, kun niitä oli seitsemän samassa laumassa.

Siirtyvä haukku alkoi avautua sitten myöhemmin minulle, kun tuli kuunneltua muitakin rotuja/koiria. Silloin selvisi, että jollakin koiralla tämä ”siirtyvä” haukku on lähes ajavan koiran ajoa ja joillakin etenemisvauhti on hiljaisempaa. Tämähän oli sitä, mistä ensimmäiset hirvijahtikokemukset olivat 60 luvulta. Silloin vielä oli sallittu ajavan koiran käyttö hirvimetsällä. Silloin ammuttiin ne vähät hirvet kaverin suomenajokoiralle. Ylösotot olivat nopeita, ja hirvi tuli nopeasti passiin. Jos passi ei sattunut kohdalleen, niin koira oli sitten loppupäivän hirven perässä jossakin siellä. Silloinhan ei ollut tutkia koiralle. Loppupäivä haravoitiin miehissä niitä hirvien oleskelupaikkoja.

Pikkuhiljaa alkoi selvitä minullekin, että siirtyvä haukku ei välttämättä ole hyvä asia pystykorvaiselle koiralle. Se kyllä panee passimiehen veret kiertämään, kun raikuvalla koiran haukulla hirvi kiertää passien välissä. Kerran minäkin olin passimiehenä ja luulin ajokoiran ajavan jänistä kaukana edessäni. Yllätys oli suuri kun vartin päästä hölkkäsi hirvi siltä suunnalta ja matalajalkainen pystykorvainen koira noin 100 metriä hirvestä täydellä ajohaukulla.

Kun myöhemmin innostuin enempi tuosta karhupyynnistä ja siihen sopivasta koirasta, tulivat ne koiran luonteenpiirteet esille, josta tämä ”siirtyvä” haukku tulee. Länsinaapurissa oli käytetty aikanaan ajokoiraa osana pystykorvaisen koiran jalostuksessa. Silloinhan siirtyvä haukku on juuri sitä, mitä on jalostettu. Ajava koirahan ajaa, eikä pyri aktiivisesti pysäyttämää haukuttavaa.

Kun karhukoiralla on paljon siirtyvää haukkua, syy on jokin muu, kun karhukoirissa ei ole käytetty ajavaa koiraa ollenkaan jalostukseen. Usein syynä on rohkeuden puute, koira ei uskalla lähestyä hirveä/karhua lähelle. Aralle koiralle on helpompi haukkua hirveä takaa, kun hirvi ei tuijota koiraa.

Olemme saaneet nauttia karhukoirien luonteen ”sivistymisestä” viime vuosikymmeninä. Koira ei haasta muita koiria, on aina kaikille ystävällinen, ei ole juro/itseensäsulkeutunut (kuten rotumääritelmä sanoo). Olemme panneet nämä luonteenmuutos asiat jalostuksen saavutuksiin. Todennäköisesti kuitenkin suurin osa tästä muutoksesta johtuu sukusiitosasteen koko ajan kasvaessa suljetussa koirapopulaatiossa. Tällöin koiran luonne pikkuhiljaa rappeutuu.  Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta turvaamme myös terveen ”korvienvälin” karhukoirillemme myös 50 vuoden päästä.

Jaa tämä sivu